Jo eilen palasimme, mutta olo oli kyllä sen verran vetelä, ettei oikein ollut halua alkaa laittamaan mitään tänne. Riitti, kun kävin junasta tultua hammaslääkärissä laitattamassa uuden paikan yöllä junassa lähteneen tilalla ja illalla oli sitten toko harkat. Vähän oli päässä töö,tööt olo, kun piti yrittää antaa harjoituksiin tulleille jotain. Selma sai kuitenkin jäädä kotiin. Olihan sillä tosi rankka reissu ja yö meni junan lemmikkivaunussa urosten rähinöitä katsellessa ja kuunnellessa. Tosi hienosti taas Selma käyttäytyi. Kun urokset välillä poksahtelivat toisilleen,  ja kun tila oli pieni niin heti oli rähinä päälle, Selma vaan nosti päätä ja kysyi, tarviiko minun sekkauva. "Paa vaan maata"riitti minulta ja niin Selma jatkoi makaamista.
Tämä kaikki oli paluu matkalla. Mehän lähdimme reissuun jo torstai- iltana, sinne Tokon SM kisaan. Perjantai aamuna jäimme Tampereelle Hannan luo odotteleen lauantai päivän koitosta. Ämmi ja Iksu olivat ihan hyvillään, kun tulimme, varsinkin Ämmi. Häntä ja pylly pyöri tosi vauhdilla.On se kuitenkin jo rauhoittumaan päin, mutta meinas vähän Selmaa rassata sen tassutus ja hyppiminen. Hienosti tyttö osas kuitenkin siirtyä, kun Selma katsoi vähän pitempään.
Olin jättänyt kameran kotiin, ajattelin, että kun joka mökissä on kamera, niin saan kuvia. Ei kuitenkaan käynyt mielessäkään ottaa Iksusta ja Ämmistä yhtään kuvaa.
Lauantai aamuna auriko paistoi täydeltä taivaalta. Oli odotettavissa kuuma päivä. Puoli kahdeksan olimme Kankaanpäässä, jossa Eila, miehensä Jussi, Birgitta miehensä kanssa, Tuija ja tietysti koirat Väinö, Jamas, Eilalla mukana myös Peppi olivat jo odottelemassa. Siinä meidän Toko -joukkue.
Eila lähti heti hakemaan meidän numeroita. Olin kyllä kauhuissani, kun näin numerot. Kaikki olimme ihan loppupäässä. Esim. Selman numero oli 559. VOI luokassa oli noin 70 koirakkoa ja  numerointi siinä luokassa alkoi viidestäsadasta. Edessä oli kova, kuuma päivä. Paikalla makuu oli puolen päivän jälkeen, ja aurinko paistoi edelleen ...

Taas odoteltiin. Tuli meille kuitenkin kannustusjoukkoja, Oleksin porukka, ja Hanna. Yksi leokin oli paikalla emäntänsä kanssa; Mia ja Väinö.

Selmalle tuli odottelua noin 8 tuntia. Onneksi Eila toi meille häkin, jossa Selma sai odotella vuoroaan. Se helpotti vähän.

Ensimmäisenä kehään pääsi Jamas ja Birgitta

Tuija ja Masi

Viimein oli Selman vuoro ja minulla tietysti jännitys entisellään.

 Hyppynouto

Tunnari

Metallin nouto
 

HUH huh!!! Olipa päivä. Ei Selma saanut tulosta. Ei kukaan muukaan meistä, mutta ei väliä. Hauskaa oli! Teimmehän historiaa. Kaikkien aikojen ensimmäinen leo joukkue Suomenmestaruuskisoissa. Se kyllä huomioitiin muutaman kerran kentän laidoillakin. Olimmehan me Selman kanssa myös Suomen pohjoisin koirakko. Oli jotenkin vaan niin mahtava ja ylpeä olo kisan jälkeen, vaikka ei niin kaksisesti mennytkään.
 Oli kiva tutustua Tuijaan ja  Miaan. Kiitokset Eilalle, joka teit paljon työtä tämän eteen ennen kisaa ja jaksoit myös kisapäivänä kovasta hammassärystä huolimatta. Unohtaa ei sovi myöskään Jussia, meidän omaa SM KEPOA, koka juoksit kehästä toiseen ottamassa kuvia ja järjestämässä varjopaikkoja jne..Tarjositpa meille jopa kuohuvaa kisan jälkeen 

Tässä me kaikki, koko kolmen koiran joukkue.  Olemme maljamme ansainneet.

Vielä odotimme palkintojenjaon jälkeen jaettavia kilpailukirjoja.  Paulan ja Kaiman kanssa, jotka olivat göötti joukkueessa, jatkoimme Vantaalle. Siellä Jätkä ja Ari meitä ootteli. Unta ei kyllä tarvinnut kerjätä. 

Sunnuntain ohjelmaan oli suunniteltu Tiukun tapaaminen.Sinne sitten puolen päivän jälkeen. Tiuku siellä vietti koiranelämää kahden muun leon kanssa ja lauman ländereitä. Kiva ja nätti tyttö, mutta mahottoman laiha, vaikka onkin kuulemma vähän patvinut. Mitään vikaa ei löydy laihuuteen. Minkäs teet, ehkä ajan kanssa tulee massaa. Toivotaan.
Muutama kuva TIuku-Tikkelistä

Vielä kävimme Jannen luona palatessa. Sitten vain jouten oloa. Maanantaina kohti kotia 
Jätkän- Pätkästä  löytyi muutama kuva

 

ja Kaima uskaltaa ottaa aurinkoa