Oli kyllä tosiaan! Olimme nimittäin Selman kanssa ilmoittautuneet Sodankylän tokoihin molemmille päiville. Eilen aamulla iski taas se "pikkuinen" jännitys päälle. Tuntui, että ei voi lähteä ollenkaan, mutta mentävä on. Kylmä oli ja sataa tihuutti, eikä oikein Selmastakaan ottanut selvää millä tuulella se on tekemään. Toisaalta tuntui, että pakkohan sen on jotain tehdä, kun se ne jutut kuitenkin osaa. Tuomarina oli Allan Aula.
Ooteltiin, ja viimein  tuli Avoimen luokan paikalla makuu. Kaksi koiraa  ja sitten Selma, yksi koira ja sitten sakemanni, jonka jälkeen vielä yksi portsu. Aikahan on kolme minuuttia ja ohjaajat piilossa. Enpähän ole aikoihin ollut niin jännässä paikallaanmakuussa. Ei kunnolla päästy edes piiloon, kun tuomari huusi, että ensimmäinen ja toinen koira lähti. Ne alkoi leikkimään siinä Selman vieressä. Pian huudettiin Selmasta seuraavan koiran ohjaaja. Tämä alkoi juosta kehää ympäri. Se sai mukaansa sitten viimeisenkin koiran. Siinä vaiheessa enää Selma ja sakemanni makasivat tyynen rauhallisesti paikallaa. Selma oli vain kaula pitkällä katsonut minun perään. Arveli varmaan, miksei se emäntä jo tuu, että minäkin pääsen mukaan. Hieno Selma. Sai siitä täydet pisteet.
Muut liikkeet tehtiin sitten vuorollan ja ne meni kohtuullisesti. Ilman minun kamalaa jännittämistä olisi varmaan menneet paremminkin, mutta ykköstulos! Meidän ensimmäinen avoimesta luokasta!
Tänään uudestaa sanma homma. Samat koiratkin lähtivät paikallamakuusta liikkeelle. Meillä pikkusen tarkempaa työtä, kuin eilen ja toinen ykköstulos. Nyt on kyllä tosi mahtava tunne. 
pisteet olivat: paikalla makuu la 10/su 10, seuraaminen 7/7,5, maahanmeno 8,5/9, luoksetulo 7,5/8,  liikkeestä seiso 8/10,  nouto8,5/8,  kauko-ohjaus 6,5/7, hyppy 8/10,  kokonaisvaikutus 9/9. Pisteet 161/173.

Muuten elämä on aika rauhallista. Tiuku oli viime viikonloppuna molempina päivinä näyttelyssä:
tuomarinkartano 13.9.2008; tuomari Marianne Holm sijoitus PEK2
arvostelu:
Keskikokoinen ja keskivahva ja vielä kesken kehityksen. Viehättävä, itsevarma narttu. Hyvä pää, joskin pitkä otsapenger ja puutteellinen alaleuka. Riittävä kaula. Niukasti kulmautuneet keskivahvat raajat. Luisu lantio jättää taka-askeleen tehottomaksi, etuaskel on varsin löysä. Erinomainen karva, hyvin kaunis väri, ihana itsevarma luonne

Riihimäki 14.9.2008 epävirallinen pentunäyttely, tuomari Hilkka Salohalla; sijoitus PEK3
arvostelu:
Mittasuhteiltaan oikea, ikäisekseen riittävän kehittynyt narttu, jolla hyvä kallon leveys. Hieman kapea kuono ja puutteellinen otsapenger. Hieman avoimet silmät. Hyvä purenta. Riittävä kaula. Tällä hetkellä hieman takakorkea ylälinja. Riittävä luusto. Niukat takakulmaukset, riittävät etukulmaukset. Liikkuu erittäin ahtaasti edestä ja takaa. Hyvä sivuaskel. Hyvä luonne.