Olen seurannut tuota meidän nuorison käyttäytymistä. On se niin jännää, kuinka sitä pitää yrittää pitää siitä paikastaan kiinni. Aina kun Juuli tulee luokse tai syliin ja minä sanon sille jotain, niin heti on Selma siinä tukkeumassa väliin, että minä kans ja minun paikkahan tämä on. Samoin toisin päin. Kumpikin kiehnää ja kähnää. Juulihan tulee vaikka kuinka pienestä raosta syliin ja likemmäs, mutta kun Selmakin yrittää samaa, niin siinä meinaan minä jäädä kolmanneksi. Kun minä sitten saan tarpeekseni siitä touhusta ja käsken ne pois, kumpikin on sitä mieltä, etten se minä ainakaan ole se joka ensin lähtee. No, sitten vain Juuli lattialle ja Selmalle "pois". Kumpikin panee vielä eholle, mutta mentävä se on. Juulille se ei ole aivan selvä asia, mutta Selmakin katsoo hyvin pitkään ja kysyvästi, että oletko tosissas, minähän se sinun koira olen. "Mokomakin lellipentu" sanoisi Kaija ja "samanlainen kuin äitinsä" sanoisi Anneli
Manta on nyt ollut hyvin väsynyt. Tyttö ei kun nukkuu päivät pitkät. Käy ainoastaan pissalla ulkona kun välillä muistuttaa. Ruoka-aikana kyllä on heti ylhäällä, kun kuulee, että astiat kolisee. Onkohan Mantalle tullut vanhuus.