Olipa mukava tänään lähteä Selman kanssa harjoittelemaan, kun kolmeen viikkoon ei ole tehty  juuri mitään. Selmakin on ollut jo monta päivää sitä mieltä, etteikö tässä talossa tapahdu mitään. Tarjoaa istumista, maahan menoa, luoksetuloa ja siihen jopa seisomista. Mikään ei ole emännälle kelvannut. Mutta tänään ensimmäisen kerran päästiin jäljelle ja tyttö toimi niin upeasti. Ei nostanut nokkaa maasta eikä hairahtanut jäljeltä. Yhden kerran, kun polku tuli vastaa meinasi, että polkua on varmaan mukavampi, mutta palasi pian jäljelle kun sitä ei löytynyt polulta. Tuntui ihan hienolta. Edellinen jälki on tehty mennä kesänä.
Menimme metsästä vielä kentälle vähän tokoa ottamaan ja paikalla makuuta ohjaaja piilossa. Kyllä, Selma pysyi 3 minuuttia paikalla ja vielä Taiston, parhaan riekkumakaverin vieressä. Luoksetulon pysähdys oli kans ohjelmassa. Se on kyllä aika lailla kesken, mutta eiköhän se siitä sekin, pikkuhiljaa.

Sinne se Taisto meni.

Joko minun vuoro

Nyt en jaksa enää oottaa