Viikko meni aika vauhdikkaasti. Puolivuotiailla riitti vauhtia koko viikon. Yksi kun väsyi, niin toiselta löytyi vauhtia ja aina joku jauhoi jossain nurkassa. Juuli vielä siinä lisäksi.
Oli meillä meillä ihan oikeita juttujakin. Tiistaina vesipelastusta, johon tuli myös Piki ja Ahku. Kaikille vesi on mieleinen elementti. Veneestä hypättiin ihan reippaasti ja kaikki lähtivät hukkuvaa kohti uimaan. Torstaina olimme sitten Niinan hakutreeneissä.  Mukaan pääsi Selmakin. Kyllä näistä saattas kuulemma hakukoiriakin tulla. Ainakin Niina oli ihan tyytyväinen pentujen ja Selmankin ensimmäiseen suoritukseen.
Jätkän vauhtia harkkojen jälkeen.

1774558.jpg


Itikoita oli vaan taas kerran niin paljon, ettei juuri eteensä nähnyt, eikä suuta uskaltanut aukaista ettei tukehdu.
Perjantaina alkoi porukka olla jo niin puhki, että mietimme mitenkähän huomenna käy, mutta hyvin nukutun yön jälkeen vauhti oli entinen. Paula tosin sai herätellä Jätkää. Meinas poika vielä puoli kymmenen aikaan, että vielä nukuttas.
Minä laitoin neljä litraa muurinpohjalettutaikinaa. Siinä ooteltiin aamupäivä ja katseltiin taivaalle, koska alkaa satamaan. Ei kuitenkaan, ja niin väki alkoi kokoumaan puolen päivän jälkeen. Oli sitä elämää, kun viisi puolivuotiasta leoa ja äiti ja vanha iskä, joka tosin antoi aika pian periksi ja painui terassin nurkkaan seuraamaan jälseläisten touhua, sekä sakemanni Iksu ja kaksi pohjalaista jotka kiljuivat häkissä, kun eivät päässeet mukaan.
Hienosti porukka sopeutui keskenään, vaikka eivät kaikki ole toisiaan nähneetkään, sen jälkeen kun ovat koteihinsa lähteneet. Niinaa ooteltiin ja lettukahveja juotiin. Pidettiin välillä pöydän laidoista kiinni, ettei se kaatunut jne..  ja vahtia kyllä oli.
Lämmin tuli ja jano yllätti monesti

1774571.jpg

Sama ihmetteli, kun ei enää mahtunutkaan paljuun.

1774579.jpg


Seurailtiin siinä pentuja ja mietittiin niiden luonteita. Jätkä on tällä hetkellä, kun hirven varsa. Tuntuu, että poika on pelkkää jalkaa, eikä ne oikein ole samaa paria yksikään, muuten reipas, kiva poika. Ämmi taas on oikea "halileo", voi kun minä tykkään, kun minua joku silittelee ja rapsuttaa. Tasasesti kasvanut nätti tyttö, samoin Ahku. Aika lailla samanlainen kun Ämmi. Vauhtia löytyy.  Piki "sininen tyttö" , haki ensin vähän paikkaa, se kun on ollut kaikista vähiten näiden toisten joukossa, mutta kun vauhtiin pääsi, niin löytyi siitäkin virttaa. Mietittiin siinä, että Pikissä on ehkä vähän tätiään Mantaa. Tosi vankka luustoinen. Tasaisesti sekin kasvanut ja karva!! Aivan valtavan paksu. Siinä onkin työmaa, että sen saa pysymään kunnossa.  No sitten meiän Sama. Oli muka niin isäntää: Minulla on tämä keppi, eikä sitä kukaan minulta ota. Minä tässä katselen päältä ja osallistun painiin jos siltä tuntuu ja viitsin. Olihan se helppo omalla kotipihalla olla isoa miestä.

1774590.jpg


Niina tuli ja otti taas läjäpäin kuvia. Meni niiden kanssa kotiin ja laittoi ne minulle CD:lle. Kuvat lisätty valokuviin.
Tytöt lähtivät sitten ajamaan kohti kotejaan. Sovittiin, että minä menen käymään syyskuun alussa. Silloin toivottavasti nään muutaman muunkin pennuista.
Oli tosi mukava päivä. Eikä tosiaan satanutkaan, vaikka kuinka uhkaili pitkin päivää. 
Tässä aivan varmasti väsynyttä porukkaa

1774598.jpg